Viime syksynä mun elämä muuttui täysin kun sain kaverikseni paniikkihäiriön. Miksi?? Kaikkihan piti olla hyvin, pääsin takasin töihin,pojat meni hoitoon, oltiin juuri rakkaan mieheni kanssa palattu häämatkalta.. Ja sitten PUM! Ei mitään aihetta masennukseen tai paniikkiin. Ensin luulin olevani vain kipeä, mutta sitten oireet paheni ja lopulta löysin itseni akuutista sydänfilmistä! Mitä ihmettä.
Usean "turhan" lääkäri reissun jälkeen eräs mukava vanhempi lääkäri sanoi "oletko ajatellut, jos se onkin paniikkihäiriö?" En tietenkään ollut ajatellut, eihän mulla ollut mitään syytä moiseen, eihän?
No olihan mulla, vaikka asiat olivat kunnossa en ymmärtänyt että viime kuukausina asioita oli vain tapahtunut liikaa.. Ja kun olen niin kauhea jännittäjä, niin siinä lopputulos. Eniten mietin että miten se lapsiin vaikuttaa, jos joskus iskee kohtaus juuri kuin ollaan syömässä tai ulkona?! turha sitä kai etukäteen on pohtia, päivä kerrallaan :) Ei se aina mene niinkuin suunnittelee, mutta olisihan tässä voinut huonomminkin käydä, pitää etsiä jokaisesta päivästä niitä hyviä asioita ja niitä mistä on erittäin onnellinen :) Mulle se on perhe, siitä saan voimaa ja iloa päiviini:) Nyt kengät jalkaan ja ulos nauttimaan tuosta syksyisestä ilmasta!
Ihanaa syksyistä päivää kaikille!
